lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kuvaajan ja mallin välisestä kommunikaatiosta

Katos. Oliko mulla blogikin?

Syitä lähes vuoden radiohiljaisuuteen on monia, enkä ala tähän hätään analysoimaan noita tarkemmin. Sanotaan vaikka, että intressit ovat kuluneiden kuukausien aikana olleet puhtaasti muualla. Uusimmista tuulista pukuilun ja cosplay-valokuvauksen saralta voi ihmetellä Deviantart-tilini ohella tätä nykyä myös melko uudelta Facebook-sivultani - käykää toki kurkkaamassa!

Miksi siis päivitys? Noh, Desucon. Tulin sunnuntaina osallistuneeksi Madun isännöimään Cosplayvalokuvaus kokeneille -pajaan. Kokemus herätti sen verran paljon ajatuksia, että katsoin aiheelliseksi jakaa näitä vähän laajemmin. Mutta mistä aiheelle foorumi? Sitten muistin tämän blogin olemassaolon.

Kaksituntisen pajan aikana (osanottajien toivuttua ensin hermoja raastavasta esittelykierroksesta) muun muassa pohdittiin monelta kantilta sitä, mikä tekee cosplayvalokuvasta hyvän ja millaisilla kikoilla kuvaaja pystyy vaikuttamaan sellaisen syntymiseen. Aihe on laaja ja siihen lienee jokaisella cosplayvalokuvausta vähänkään tehneellä oma, henkilöjohtainen näkemyksensä. Mieltymyksiä on monia ja mikään niistä ei ole automaattisesti toista huonompi. Tästä syystä ja siksi, koska en koe itseäni vielä kovin "kokeneeksi" kuvaajaksi, en ala tässä tapauksessa tarkemmin analysoimaan aihetta. Kyseisen teeman koin kuitenkin erittäin hyödylliseksi ja sain paljon hyviä vinkkejä tuleviin cosplayshootteihin - pääsipä jokunen noista ideoista käyttöönkin jo heti pajan jälkeen!

Pajassa keskusteltiin toki muustakin kuin puhtaasti valokuvauksen teknisestä puolesta. Ohjelman aikana puhuttiin muun muassa myös siitä, miten tärkeää on valokuvaajan ja mallin olla selvillä odotusarvoista kuvasession suhteen. Esimerkkinä: kuinka monta kuvaa malli odottaa saavansa käyttöönsä kuvaussession tuloksena? Minkätyylisiä kuvia malli haluaa? Osallistuuko malli julkaistavien kuvien valintaan? Kuka tekee kuvien jälkikäsittelyn? Nämä kaikki ovat asioita, jotka pajassa aiheesta puhuneiden mielestä olisi suotavaa selvittää jo ennen varsinaista kuvaussessiota - ja olen itsekin tästä täysin samaa mieltä.

Toki aina tällainen ajatustenvaihto mallin ja valokuvaajan välillä ei toteudu syystä tai toisesta. Itse olen valokuvausharrastuksen vakavoitumisen (est. 2014) jälkeen kuvannut enimmäkseen kavereitani, joille periaatteeni shoottikuvien suhteen on lähtökohtaisesti sama: teen kuville esikarsinnan, muunnan ne jpg-muotoon ja jaa ne (paria mahdollista poikkeusta lukuuottamatta) mallien itsensä jälkikäsiteltäväksi. Toki uusien mallien tapauksessa yritän muistaa - erityisesti jatkossa - tehdä tämän toimintatavan selväksi, jottei ikäviä yllätyksiä synny. Näin kaikille osapuolille jäisi hyvä mieli toteutuneesta kuvaussessiosta.

On toki valokuvaajia, jotka eivät toimi kuten allekirjoittanut itse. Monet kuvaajat, joita löytyy niin ammatti- kuin harrastajavalokuvaajien joukosta, haluavat pitää yllä imagoaan eivätkä anna ns. raakakuvia lainkaan mallien ihmeteltäväksi. Ajan puutteen ja ehkä myös imagon vuoksi valokuvaaja saattaa myös haluta tehdä esikarsinnan itse. Tällainen toimintapa ei missään tapauksessa ole omaa tapaa huonompi. Tämä jälkimmäinen menettelytapa kuitenkin korostaa entisestään kuvausta edeltävää kommunikaatiota mallin kanssa: mitä kuvaussessiolta halutaan?

Entä jos kuvausta edeltävä kommunikaatio jää pois? Mallin odotuksista kuvaussession suhteen keskusteltiin Desuconin pajassa paljonkin. Jotkut mallit toivovat kymmeniä kuvia, joillekin taas riittää se yksi onnistunut otos asustaan. Ilman valokuvaajan ja mallin välistä keskustelua kuvauksen odotusarvoista lienee kuitenkin turha odottaa kohtuuttomia varsinkaan sellaiselta valokuvaajalta, joka tekee esikäsittelytyön itse. Siksi kommunikaation puuttuessa perushyvänä odotusarvona voisi ainakin omasta mielestäni pitää sitä, että mallille (yhdelle tai useammalle) jäisi muistoksi edes joku dokumentaatio muistoksi kuvaussessiosta.

Kokemuksesta harrastajavalokuvaajana kuitenkin tiedän, että odottamattomia vastoinkäymisiä sattuu aina. Kameran esikatseluruutu ei esimerkiksi aina paljasta virheitä, kuten esimerkiksi hutitarkennusta. Vastaavasti kuva, joka on pientä esikatseluruutua kiireessä tutkiessa näyttänyt hyvältä, ei välttämättä näytä niin loistokkaalta katsoessa otosta myöhemmin esimerkiksi tietokoneen näytöltä. Pahimmassa tapauksessa kuvaaja saattaa jälkikäteen todeta, ettei parin tunnin kuvaussession jäljiltä jäänyt käteen ainoatakaan julkaisukelpoista otosta. Tällaisissa tapauksissa sanoisin, että vanhan kansan sanonta pätee: rehellisyys maan perii. Vastoinkäymisistä ei ole koskaan mukava kertoa, mutta epärehellisyys ja mallin tunkiolle jättäminen viestii jo töykeästä käytöksestä, joka voi pahimmassa tapauksessa tehdä hallaa kuvaajan maineelle.

Miksi siis kerron kaiken tämän? Siksi, että olen saanut seurata sivusta juurikin edellä kuvatun kaltaista huonoa käytöstä valokuvaajan taholta. Syystä tai toisesta kuvaaja joutui toteamaan, ettei monihenkisen ryhmän pitkän shootin jäljiltä löytynyt kuin pari julkaisukelpoista kuvaa. Itsestäni löytyi tasan yksi kuva, mutta saatujen "maistiaiskuvien" (joiksi kuvat tulkitsimme) puitteissa jotkut ryhmäläisistä jäivät täysin ilman kuvallista todistetta puvustaan. Sain kuulla asioiden oikeasta laidasta kuitenkin vasta kysyttyäni asiasta kasvotusten sen jälkeen, kun kuvaaja ei ollut katsonut aiheelliseksi ilmoittaa tilanteesta meille malleille - ei, lähes puolenkaan vuoden jälkeen. Ja silloinkin sain vastineeksi laihan anteeksipyynnön ja pikaisen pakenemisen tilanteesta. Tuntui kurjalta, huolimatta siitä ettemme ryhmän ns. kakkoskuvaajien ansiosta täysin ilman kuvia jääneetkään.

Tiivistettynä? Kommunikoikaa, kommunikoikaa, kommunikoikaa. Silloikin kun kyse on epämiellyttävästä asiasta, niin avatkaa suunne. Koska asioista vaikeneminen ei loppupeleissä avaa sitä oikotietä onneen.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kiitollisuudesta

En yleensä julkaise mielipidekirjoituksia blogissa, enkä edes koe olevani erityisen hyvä kirjoittaja. Cosplay on hauska harrastus, ja tahtoisinkin pitää sen sellaisena jatkossakin. Viime aikoina yksi asia on kuitenkin aiheuttanut sen verran pahaa käryä pääkoppani sisällä, että tuli aika päästää höyryjä pihalle.

Se asia on nimittäin kiittäminen. Tai oikeastaan sen vaikeus.

Cosplay on harrastus, joka on antanut minulle monta syytä kiitollisuuteen. Voin toteutaa itseäni kädentaitojeni kautta (klisee, tiedän). Olen tiedostanut, että on asioita, joissa olen oikeasti hyvä. Ja ennen kaikkea: ne ihmiset. Kaveripiirini on laajentunut moninkertaiseksi suhteessa aikaan ennen cosplayta, ja elämää ilman näin upeaa yhteisöä olisi enää aika vaikea kuvitella. On ns. "hyvän päivän tuttuja", kavereita, sydänystäviäkin. Monien tyyppien kanssa, joihin olen tutustunut cosplayn kautta, vietän paljon aikaa myös conien ulkopuolella.

Koen, että niiden kaverien ja tuttujen suhteen, joihin olen tutustunut cosplayn kautta, minulla on käynyt melkoisen hyvä tuuri. He tsemppaavat kun mikään ei tunnu sujuvan (oli kyseessä projektiin tai "oikeaan elämään" liittyvä ongelma) ja useimmiten jakavat vinkkejä siihen, miten ongelma voisi ratketa tai vastaavasti mistä saattaisi löytyä lisätietoa. Jälleen kerran yksi asia, josta voin olla kiitollinen. Myös itse jaan mielelläni vinkkejä, mikäli joku sellaisia kaipaa projektiaan varten. Oli kyseessä ryhmäcosplayprojekti tai ei, kerron mielelläni oman näkemykseni pukuun liittyvästä ongelmakohdasta jos sellaista minulta kysytään. Vaikka cosplayssa minua itseäni motivoikin valtavasti itse oivaltamisen synnyttämä onnellisuuden tunne (esimerkiksi sen johdosta, että olen suurella vaivalla onnistunut kaavoittamaan hankalan puvun), en tarkoituksenhakuisesti panttaa tietoa vain itselläni. Pukuprojektit eivät ole (suurimmilta osin) rakettitiedettä, mutta jos kanssaharrastaja on täysin solmussa ongelmansa kanssa, en katso mitään syytä pahentaa hänen ahdinkoaan. Autan, ja puhtaasti ystävällisyydestä ja hyvästä tahdosta.

Missä siis ongelma? Se piilee siinä, etten koe, että kaikki arvostavat apua, jota olen heille antanut.

Me kaikki olemme enemmän tai vähemmän kiireisiä nykyään. Oli cosplayn vastapainona joko opiskelut tai työt, aika tälle harrastukselle on monilla usein kortilla. Tästä ei ole paljonkaan aikaa, kun kesken työpäivän bongasin viestin tutulta, joka oli pahassa ahdingossa pukunsa kanssa. Koska projektin DL lähestyi uhkaavasti, kirjoittelin työkoneelta käsin pikaisesti kaikki vinkit mitä päähän siltä seisomalta tuli.

Sainko kuulla edellä kuvatusta vaivannäöistä halaistua kiitoksen sanaa? En ensimmäistäkään. Jos tapaus olisi ainutkertainen, niin olisin ehkä kuitannut tämän olankohtauksella. Tämä ei ole kuitenkaan tilanne kyseisen henkilön kohdalla. Muita tapauksia ei ole kovin monta, mutta valitettavasti jo nämä muutamat ikävät tapaukset jäävät herkästi mieleen ja vaikuttavat väistämättä tapaani suhtautua kyseiseen henkilöön jatkossa.

Vanhemman polven cosplay-harrastajana tajuan nyt, että taidan olla monessa mielessä hyvin koulutettu lapsi. Katson kuuluvan hyviin tapoihin huomioida muut ja katsoa nokkaani pidemmälle ihan arkielämässä: tervehdin kuskia aamubussissa, annan istumapaikan sitä enemmän tarvitsevalle ja esimerkiksi kiitän ovea auki pitänyttä herrasmiestä. Työpaikkaetiketti ja kaverit ovat asia erikseen. Joka tapauksessa katson, että kohteliaisuus on tapa, jonka ei pitäisi rajoittua vain tuttuihin tyyppeihin. Eräs kaveri sanoikin tässä hiljattain aika osuvasti: "Jos on liian valikoiva siitä kelle on mukava, ei oikeasti ole mukava ollenkaan."

Pitääkö sitten kiittää vuolaasti jokaista avunantajaa palveluksen saatuaan? Riippuu kaiketi tapauksesta, mutta pääsääntöisesti? Tuskin. Monessa tapauksessa jo pelkkä "kiitos" riittää. Monasti avunsaaja on kuitannut viestiini "ok", mutta toisin kuin "kiitos", tuo ei ainakaan itselleni viesti pahemmin kiitollisuudesta.

Meidän suomalainen cosplay-yhteisö on siinä mielessä perin onnekas, että saamme itse asiassa aika paljon ilmaiseksi. Jos esimerkiksi haluaa hyviä kuvia puvustaan, niin kuvauspalvelu, kaverit ja monet harrastajakuvaajat räpsivät kuvia ihan veloituksetta. Ja tiedättekös: se on aika hienoa se! Siltikin sydäntä aina vihlaisee, kun esimerkiksi näen nettiin ladatun kuvan ilman asianmukaisia krediittejä. Lienee kuitenkin kohtuutonta edellyttää pukuilijalta henkilökohtaista kiitospyyntöä jokaiselle kuvaajalle esimerkiksi sähköpostin muodossa, jos on tullut ikuistettua lukuisen valokuvaajan kameralle. Koska kaikille kuvaajille ei kuitenkaan välttämättä ehdi (tai esimerkiksi puutteellisten yhteystietojen johdosta edes pysty) osoittamaan henkilökohtaista kiitosta kuvista, niin jo kuvaajan mainitseminen kuvan yhteydessä riittää. Itse harrastajakuvaajana tunnustan krediittien kautta, että minut huomioidaan kuvaajana ja tätä kautta annetaan arvoa vaivannäölleni. Krediittien ja huomioinnin uupuminen taas viestii - ainakin allekirjoittaneelle - kiitollisuuden puutteesta.

Kiitos. Yksi sana, kuusi kirjainta. Ei pitäisi olla vaikeaa, eihän?


Phuh. Tulipa vuodatus. Lopusta taisi kadota tuo punainen lanka, mutta pointti tuli kaiketi selväksi... Ensi kerralla luultavasti vähän iloisemmissa merkeissä. Jos mielipiteitä tai kokemuksia aiheesta löytyy, niin kommentoikaa ihmeessä alle!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ropecon (1/2) - kesän onnellisin viikonloppu

... niin. Ropecon ja sen myötä myös parin viikon mittainen kesäloma sujahtivat ohitse, mikä samalla tarkoitti paluuta arkeen. Tästä huolimatta mieli yhä vaeltaa jossain aivan toisaalla.

Voisin kirjoittaa viimeviikkoisesta Ropeconista paljonkin. Mutta, kuten edellisvuonnakin, tapahtuma jätti sen verran vahvan tunnemyrskyn päälle etten tähän hätään saa aikaan kummempaa päivitystä. Tai oikeastaan, darra on tänä vuonna vähintään kahta kauheampi. Jo tätä kyseistä merkinnäntynkää kirjoittaessa tuli tirautettua kyynel jos toinenkin. Ajatuksia ja tuntemuksia on niin, niin paljon, mutta niiden pukeminen sanoiksi taas...

... joo, itku tuli taas.

Sanottakoon vain, että tämän vuoden Ropecon oli ehkä paras tapahtuma ikinä. Oli kuuma, oli tanssia... mutta erityisesti ne rakkaat, rakkaat ihmiset. Sillä olen oppinut pitkän kaavan kautta että ilman heitä olisin aika paljon ontompi otus.

Kiitos siitä, että olette olemassa.

Tähän loppuun vielä pari ElfQuest-ryhmämme ihanan luottokuvaajan lähettämää maistiaisotosta sunnuntailta.


ELFQUEST
Ropecon XXI, Espoo 27.7.2014


Cutter - Nezumi
Kahvi - Koochie
Leetah - allekirjoittanut
Moonshade - Feeniks
Nightfall - Jansutti
Redlance - Jozo
Strongbow - Sami
Treestump - Henri
Dewshinen sekä ryhmään lennosta rekryttyjen Joyleafin
ja Skywisen nikkejä en valitettavasti tiedä. :'(

Kuvat © J-Kameko


torstai 17. heinäkuuta 2014

Animecon XI (1/2) - se suloisenihanin Twitter-möläytys

Cosvision ja Desucon hurahtivat jo aikapäiviä sitten. Näistä en kuitenkaan rupea höpöttelemään tähän hätään (enkä välttämättä koskaan rupeakaan), mutta mökkilaiturilta käsin tulin kirjoittaneeksi jokusen sanan Animeconista, joka vei allekirjoittaneen viime vuoden tavoin kesäiseen Kuopioon. Vaikkakin matka sujuikin omalta osaltani suorastaan poikkeuksellisesti mallikkaasti (kiitos erään ihanan sielun joka vinkkasi hiljattain blogissaan oman tyynyn ja korvatulppien pakkaamisesta con-laukkuun - en muista milloin olisin viimeksi nukkunut yöuneni conin aikana niin hyvin!), aivan ilman vastoinkäymisiä ei pieni hotelliseurueemme välttynyt. Matkakaverin unohtuneen pukupussin ansiosta nimittäin matkasin Kuopioon suurimmalta osin yksin: ainoastaan Helsinki-Lahti -välimatkan ajan seuraa piti mitä ihanin eläkeläisrouva. Lopun matkaa tuli ajankuluksi niin pelattua 3DS:llä kuin höpistyä puhelimessa niiden kaikkien kanssa kelle suinkin keksin soittaa. Loppumatkasta, kaikkien oljenkorsien ehyttyä en kuitenkaan voinut kuin toivoa, että yksin Pendolinossa kyhjöttämisen sijaan istuisin seuraavassa Kuopioon suuntaamassa IC:ssä tai vaihtoehtoisesti PC:n con-bussissa. Ehkäpä tuo jälkimmäinen mahdollisuus tulee koettua joku kerta...!

Joka tapauksessa, pienten alkuvaikeuksien jälkeen viikonloppu sujui itse asiassa paremmin kuin omat coniviikonloput yleisesti. Avain tähän on selvästikin riittävä lepo viikonlopun aikana (jos ei lueta mukaan lauantain vastaista yötä, jolloin kroppa ilmeisesti päätti ettei kello viiden jälkeen enää malteta nukkua... :D). Aion jatkossakin ehdottomasti sulloa mukaan oman tyynyn ja silmälaput, mikäli ne niin merkittävästi vaikuttavat kaltaiseni herkkäunisen unenlaatuun. Sikäli kun aikaisempien conidarrojen kovuus on johtunut levon puutteesta, ei tältä osin uupumuksesta ole ollut conin jälkeisellä lomaviikollani tietoakaan... tosin, uupumuksen sijaan jäljelle jäi ihan mieletön haiku ja ikävä kaikkia ihania, erityisesti sunnuntain takia (josta enemmän edellä). Kiitos vain teille siitä, että "Oh, Love & Peace"-kappaleen kuuntelu ei enää onnistu ilman kyynelkanavien aukeamista... ;-;

Vaikka conini olikin tehty pääosin loistoseurasta ja shoottailusta, tulin viikonlopun aikana katsastaneeksi myös Animeconin varsinaista ohjelmaa: cosplay-deitin sekä animekonsertin, jotka kummatkin pidettiin lauantaina. Cosplay-deittiin tuli kimmoke siitä, että kummatkin huonekaverini olivat mukana kisaamassa. Deittikokemus oli muuten ensimmäiseni ikinä, vaan ei todellakaan viimeinen! Sen lisäksi, että juontajapari veti show'n loistavasti, minusta oli ilahduttavaa huomata, että valtaosa vastaajista ja kysyjistä olivat selkeästi harjoitelleet roolejaan, ja myös improvisointi kanssakisaajien kanssa sujui luontevasti. Tällaista lisää!

Kuvailujen osalta tuli toimittua viikonloppuna sekä kameran edessä että takana. Ennen conia en varsinaisesti ollut lyönyt lukkoon mitään shootteja sen tarkemmin, lukuunottamatta sunnuntain ryhmän kuvailuja. Lauantaiksi olin pakannut mukaan scifi-sarja Outlaw Star'n Melfinan kevennetyn version (ponchon/keepin teen kyllä aikanaan). Vaikka en ollutkaan suuremmin miettinyt puvun shoottailua, lupautui Minna auliisti kuvaamaan peikkotyttöä.

Voimanainen itse! Tää ihanainen paitsi kuvasi kärsivällisesti, vieraasta kamerasta huolimatta...

... mutta myös avusti oma-aloitteisesti muissa shooteissa. Oot korvaamaton!


Ottaen huomioon, miten kriittinen olen oman naamani suhteen, voitte kuvitella sen positiivisen järkytyksen määrän, kun tapahtuman jälkeen totesin muistikortilta löytyvän (kaikkien niiden derppien ohella) ison kasan käyttökelpoista tavaraa. Ei hyvänen aika sentään. What is this magic?

Kaikki alla olevat kuvat tosiaan nappasi Minna. Kiitos!







Itse kuvasin lauantaina puolestaan hetkisen vaaleanpunaisia huoneseuralaisiani. Kuvissa Feeniks on pitsireunaisessa Lady Lovely Locks -puvussa ja Nicara Princess Peachina. Minna avusti kuvauksessa!






Sunnuntaina kuvasin Nicaraa toistamiseen, tällä kertaa Lumikin talonpoikaisasussa.




Sunnuntaina vielä ennen junan lähtöä ehdin räpsäistä muutaman kuvan Minnasta. Hahmo on Katarina pelistä League of Legends. Otetaan hei uudestaan paremmalla ajalla!




Kaikki edellä esiintyvät kuvat on muuten kuvattu uudella järkkärikamerallani, johon investoin vähän ennen Desuconia. Kyseisestä apparaatista on vielä paljon opittavaa, mutta jo reilun kuukauden kokemuksen perusteella voin sanoa, että tykkään kovasti jäljestä jollaista tuolla saa!

Ja sitten siitä sunnuntain ryhmästä...

Joitakin möläytyksiä joutuu katumaan jälkikäteen, mutta tämän kyseisen sellaisen kohdalla voin sanoa, että näin ei ole. Satuin viime vuonna joulun/uuden vuoden pyhien aikaan viimein tutustumaan lähemmin "Love Live!"-idolisarjan ykköskauteen. Vaikka ennakko-odotuksia ei pahemmin ollut, huomasin jo muutaman jakson jälkeen olevani korviani myöten pihkassa sarjaan! Innostuksen aallon harjalla heitin Twitteriin, josko kukaan olisi kiinnostunut tekemään ryhmää jossain vaiheessa.

Chiruka lähti mukaan sen siliän tien. Erään PC:n (pääkaupunkiseudun cosplay-yhdistyksen) tapaamisen seurauksena meitä oli äkkiä viisi lisää. Hetki huudeltiin puskaradioon ja saimme kaksi puuttuvaa jäsentä. Ryhmän yhdemukaisuuden varmistamiseksi organisoimme kimppatilauksen Spoonfloweriin, josta hankimme SparklePipsi'n suunnittelemat kankaat. Vastaavalla tavalla hankimme Amazonista yhdenmukaiset slipoverit niille idolitytyille, jotka sellaisia tarvitsivat.

Vaikka jo kaikkien µ-ryhmän jäsenten löytyminen oli saavutus sinällään, se, että kaikki ryhmään mukaan lähteneet jäsenet sopivat hahmoilleen niin valtavan hyvin, ja se, miten hyvin ryhmän kemiat toimivat... parempaa tuuria saa hakea. Näiden likkojen kanssa ryhmäilisin tulevaisuudessa ihan koska vaan, ja toivottavasti tulevaisuus suo paljon tällaisia mahdollisuuksia!

Animeconin sunnuntain sadekuurojen takia eeppiset shootti-ideat jäivät joltain osin toteutumatta, mutta tämä antoi vain lisäintoa järkätä uusi shootti samalla kokoonpanolla (todennäköisesti conin ulkopuolella). Tämän lisäksi myös muita idoliryhmäideoita on jo vireillä... Ahhhhh!!!!

"Virallisen" valokuvaajamme kuvia odottelen vielä tämän merkinnän kirjoitushetkellä, joten taidan jättää tämä ryhmän kuvat seuraavaan merkintään. Sitä, tapahtuuko tämä ennen vai jälkeen Ropeconin (ensi viikolla, iik! ;-; ♥), en osaa vielä sanoa. Tähän hätään ottakaa kuitenkin mainio kuva Nico-sempain opetustuokiosta.

Weesu nappasi tämän kuvan. Koko ihana idolikatras vasemmalta lähtien: Nico (Eisy), Nozomi (allekirjoittanut), Hanayo (Rita), Umi (Tuiksu), Maki (Kifia), Honoka (Chesti), Rin (Ninnu), Kotori (Chiruka) ja Eli (Nezumi).


Seuraavassa merkinnässä palailen todennäkösesti joko LL-kuvien tai Ropeconin tiimoilta. Siihen asti!

Ps. Pakko vielä jakaa nämä Minnan nappaamat helmet.

Tämä on virallinen "otetaanpa testikuva" -ilmeeni.

Höhhöhhöö.

Aurinko! Se polttaa! (Hienosti ylivaloittunut kuva täysin muokkaamaton.)

Hetkellistä helpotusta by Ansku.

Henkselien kanssa posetus otti toisinaan kaaliin.

torstai 8. toukokuuta 2014

Cosvision tulee!

Heippa taas pitkästä aikaa!

Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, sillä oikean elämän puolella on Frostin jälkeen pyörinyt ei sen vähäisempi aikasyöppö kuin projekti nimeltä muutto (tätäkin merkintää kirjoittelen sniikisti työpaikan koneella jotta ehtisin pakata illalla rauhassa viimeiset jutut matkalaukkuun). Cosvision ei kuitenkaan odota, vaan kyseinen tapahtuma starttaa ensimmäisen kerran ylihuomenna Turun Logomossa!

Koska pukuprojektit ovat olleet pitkälti jäissä arkielämän kiireiden takia, lähden tapahtumaan kierrätyslinjalla. Matkaan lähtevät seuraavat puvut:


Pantsu-Sheryl ei lämpöisiä ylipolvensukkia lukuunottamatta ole ehkä otollisin valinta Turkuun, kun ottaa huomioon etteivät alunperin äitienpäiväviikonlopuksi ennustetut lämpöiset kelit vielä saavukaan Etelä-Suomeen. Halusin kuitenkin selviytyä viikonlopusta mahdollisimman pienellä matkatavaramäärällä, ja Sheryl on yksi kompakteimmista puvuistani. Kaiken kukkuraksi edellinen käyttökerta taisi olla jo joskus vuoden 2011 puolella. Koska Sherylin vanhat pöksyt ovat kuitenkin lähes hajoamispisteessä, päivityksenä päädyin väsäämään galaktiselle keijulle uudet shortsit jämäkämmästä neuloskankaasta. Tulipahan viimein opittua saumurin langoituksen salat... Sheryl nähdään Cosvisionissa lauantaina, ja mikä parasta, sain suostuteltua kainalooni ehkä jonkun ihanimman Rankan. ;-;


Sunnuntain ysärinostalgia-annoksen tarjoaa Neon Genesis Evangelionin Ritsuko. Peruukin pientä viilausta ja sukkahousuostoksia lukuunottamatta tämäkin puku on käyttövalmis! Eeppistä NGE-shoottia saadaan vielä odotella tovinen (hei tyypit koska järkätään sellainen?), mutta ihan ypöyksin ei tämä tiedetäti onneksi Turussa jää, kun Ninnu lupautui Shinjiksi.

Kesäconeihin olisi suunnitteilla puku jos toinenkin, joten yritän ehtiä kirjoittelemaan näistä projekteista blogin puolella lähitulevaisuudessa. Nähdään Cosvisionissa!

perjantai 28. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite 2014 (2/2) - Catelyn

Elikkäs juu, taisinpa luvata raapustavani jotain Catelynistä!

En ihan tarkalleen muista, milloin idea Catelynin toteuttamisesta alunperin syntyi. Olen pitänyt Catelynistä hahmona jo siitä lähtien kun sain ensikosketukseni televisiosarjaan - ja A Song of Ice and Fire -kirjasarjaan yleensä - Ylen esittämän ykköskauden siivittämänä (myöhäiskeväällä 2011, kuten Wikistä lunttasin). Ensimmäisen kerran taisin möläyttää unelmasta pukuilla Catia noin vuosi takaperin (tässä merkinnässä). Tällöin ajatus kuitenkin jännitti melkoisesti: ennen Catelyniä itse asiassa jokaisen pukuni lähdeteoksena on ollut joko anime, manga tai muu sarjakuva, mikä itsessään on antanut taiteilijan vapauksia pukujen toteuttamisen suhteen esimerkiksi materiaalien valinnoissa. Ja, noh, Michelle Fairley on yksinkertaisesti vaan niin tyrmäävän upea. Syksyn mittaan, tiukan ideoinnin jälkeen pääsin kuitenkin yli jahkailustani ja puvun varsinainen toteutus saattoikin alkaa!

Sanoisin, että Catelynin toteutus ei ollut ompeluteknisesti monimutkainen prosessi, sillä valitsemani asukokonaisuus oli varsin simppeli kaavoituksen kannalta. Eikun hyvät pohjakaavat luottokauppa Jaycottsilta, niihin jokunen muutos, ja menoksi. Tätä vastoin kangasvalintojen kanssa painin hyvinkin pitkään, yrittäessäni metsästää sinnikkäästi referenssikuville uskollisia materiaaleja. Kuitenkin aikataulu- ja budjettisyistä päädyin antamaan jonkin verran periksi alkuperäisille vaatimuksille: esimerkiksi takin päädyin tekemään keinomokasta, kun sopivanlaista ja/tai kukkarolle sopivaa vihreää villasekoitetta ei löytynyt sitten mistään. Tämän lisäksi jätin sekä takin että leningin vuorittamatta, ja aluspaitakin itse asiassa koostuu ainoastaan irtohihoista ja -kauluksesta (kiitos EK:n, jossa ainut tarkoitukseen sopinut verhokangas maksoi 60e/m :D). Kun kaavat oli tehty ja vuoritus jäi pois, sain ompelutyöt omalla mittapuullani päätökseen hyvinkin nopeasti: joitakin yksityiskohtia lukuunottamatta takki ja leninki valmistuivat kahden intensiivisen ompeluviikonlopun aikana.

About ainut wip-kuva jonka jaksoin/muistin ottaa työskentelyn aikana. Kuvanottohetkellä takin hihoista puuttuu vielä karvat eikä aluspuseron kaulusta ole vielä kiinnitetty.

Peruukki aiheutti myös jonkin verran päänvaivaa. Vaikka sopiva kauppa ja malli löytyivätkin suht nopeasti, harkitsin pitkään parin värivaihtoehdon välillä. Onneksi on kuitenkin olemassa niinkin loistava asia kuin Ardan kuvagalleria! Kun olin päättänyt mitä hain (punertavan ruskea väri, joka tulisi nätisti esiin kuvausolosuhteissa), valinta oli loppupeleissä yllättävän helppo. Näin jälkikäteen ajateltuna valinta osui mielestäni aika lailla nappiin. Peruukin stailaus osoittautui jo piirun verran hankalammaksi hommaksi, mutta onneksi hotellikämppikseni jelppasi tämän suhteen con-aamuna (oot Koochie korvaamaton ♥).

En tähän hätään keksi hirveän paljon lisää kerrottavaa puvusta... ai niin eikun, takin solki! Se koostuu itse asiassa kahdesta avaimenperästä ja hakaneulasta. ;D Simppeli toteuttaa, muttei niin halpa puvun osa kuin luulisi. Kala-avaimenperän myynyt eBay-kauppias velotti nimittäin jostain syystä postikuluista noin kaksi kertaa enemmän kuin varsinaisesta avaimenperästä. Jaa et silleen.

Ainakin se on soma! Kuva taas hienoa kännykameralaatua.

Siinä se suunnilleen oli! Frostissa Catia kuvailtiin lauantaina itse asiassa kahteen otteeseen. Aamuisella reissulla kuvaajina toimivat Kifia (joka oli bongannut mielettömän kuvauspaikan, woot!) ja Pauliina. Myös iltapäivällä tuli käytyä palelemassa ulkona hieman isommalla porukalla. Tällöin kuvailivat Pauliina ja Myrre. Kollektiivinen kiitos kaikille kuvaajille, ootte huippuja! ♥






OH SNAP.

Lahdesta lyötyi myös tuollainen ihana khaleesi. Tykkään kovasti tavasta jolla Minna katsoo olan ylitse tässä kuvassa!


Ei muuten ollut tämä lohikäärmeprinsessa ainoa joka kävi lämmittelemässä helmojen suojassa lauantaina...

Seuraavan kerran Catelyn päässee käyttöön jo tulevana kesänä, sikäli mikäli sinne kaavailtu ryhmä toteutuu. Kuumotus on kova!

Ps. Kaverikuvan ottaminen on taitolaji.

Voi Pau, ollaanko me toivottomia tapauksia?

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite 2014 (1/2) - Snap, olet ikuistettu!

No se on hei!

Ihka ensimmäinen K18-ikärajallinen Desucon Frostbite tuli ja meni, ja täytyypä sanoa, että en muista milloin olisin keskimäärin nauttinut pitkästä con-viikonlopusta niin paljon. Toisaalta tämä johtui viikonlopun loistavasta ohjelmasta: lauantain varhaisesta shoottiaikataulusta huolimatta ehdittiin käydä katsastamassa Megumi Ogatan kunniavierasohjelma, NCC-karsintakisan esitykset olivat mieletöntä seurattavaa, ja Aino Tegelmanin DMMD-luento oli rautasta settiä (toisaalta mitäpä muuta tältä leidiltä voi odottaa). Tuli nähtyä rakkaita, tuttuja ja höpistyä uusienkin tuttavuuksien kanssa (erityiskiitos niille muutamalle jotka tulivat kuvaamaan ja/tai jututtamaan Catelyniä lauantaina!). Karaokehuoneeseenkin eksyttiin jopa kolmesti(!) viikonlopun aikana. Mutta ei, ei ainoastaan näistä syistä. Jostain syystä minulle tuo ihan järjettömän paljon iloa se, että ison osan ajasta meno näytti nimittäin tältä:

Pauskin (joka myös nappasi tämän kuvan) sanoja lainatakseni tässä on "keskiaikainen naikkonen Lumixin kera".

Kuvasin. Ja paljon! Olen kuvaajana keskimäärin ihan toivoton tapaus: kameralaukku kyllä kulkee mukana joka conissa, mutta erityisesti jos olen itse puvussa, niin tuon kapistuksen esille ottaminen tuntuu olevan selittämättömän suuren kynnyksen takana. Lupauduin kuitenkin kuvailemaan kavereita lauantaina (jolloin olin itsekin puvussa), mutta tämäpä sai aikaan niin suuren kuvausinnon että meno jatkui sunnuntaina entistäkin kovempana! Sunnuntai soveltuikin kuvaukseen lauantaita monin kerroin mallikkaammin, sillä seurasin aamufiilistäni ja pukeuduin siviileihin. Kivoja kuvia kertyi Frostissa niin paljon, että en ole vielä toistaiseksi ehtinyt pahemmin perehtyä omiin shoottikuviini. Tämä ei kuitenkaan harmita niin yhtään, vaan toivon vastaavanlaisen kuvausinnon jatkuvan myös tulevissa tapahtumissa! Kun vielä vaan sais jonkun jytymmän objektiivin...

Tiivistettynä: Frosti merkitsi minulle parhainta aikaa ystävien seurassa (ootte kaikki ihanimpia luttanoita enkä pärjäis ilman ;-; ♥) ja kuvailuja. Catelynistä tulee juttua päivityksen toiseen osaan, jonka yritän parsia kasaan mahdollisimman pian. Tässä kuiteskin edellisviikon shoottien ja muiden räpsimisten satoa, olkaatte hyvä! (Jos muuten bongaatte itsenne kuvien joukosta ja tahdotte kuvan suuremmalla resoluutiolla ja/tai ilman vesileimaa, jättäkää kommentti!)


Diabolik Lovers
Ayato Sakamaki - Krista
Raito Sakamaki - Koochie


Ehkä hulvattomin kuvaussessio ikinä. Taisin muuten vähän lupautua "lounaaksi" näille komistuksille johonkin coniin...







Feat. fotobombaaja alpakka-chan :D



Pandora Hearts
Glen Baskerville - Minni




Nodame Cantabile
Noda Megumi - Koochie








AKB48 "Beginner"/AKB0048
Acchan - Chidori







Ja sitten kasa sekalaisia kuvia!


Aaaaaah!!! Juu taisin mennä sekaisin söpöydestä ja puhtaasta ällistyksestä kun bongasin nämä kaksi.

Afhgfkljgd Jozo senkin söpöpöpönen. ;-;

Kampaajasetä ja tämän naisasiakkaan klassinen reaktio. ;D

Nezun Beni - niin hieno!

So smooth ;) (kuvassa Minna)

Ylisöpö Myrre!



Frosti-chan!





Ansku, miksi niin ♥?

GoT!

Tältä taidekujan pöydältä hamstrattiin DMMD-tarroja!


Niin pähee Mink!


Tori ;-; ♥

Nodame tahtoi kaverikuvaan!

Ihana Jansku!

^____^

Ruby: :D :D
Nodame: "Chiaki-sempai, is that thou...?"


Ihana Kifia shoottaili lauantaina, joten piti paparazzitella takaisin!

Voi Ninnu. En ehkä kestä miten söötti oot.

Ensi kerralla siis tarkempaa juttua Catelynistä. Palaillaan!