torstai 8. toukokuuta 2014

Cosvision tulee!

Heippa taas pitkästä aikaa!

Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, sillä oikean elämän puolella on Frostin jälkeen pyörinyt ei sen vähäisempi aikasyöppö kuin projekti nimeltä muutto (tätäkin merkintää kirjoittelen sniikisti työpaikan koneella jotta ehtisin pakata illalla rauhassa viimeiset jutut matkalaukkuun). Cosvision ei kuitenkaan odota, vaan kyseinen tapahtuma starttaa ensimmäisen kerran ylihuomenna Turun Logomossa!

Koska pukuprojektit ovat olleet pitkälti jäissä arkielämän kiireiden takia, lähden tapahtumaan kierrätyslinjalla. Matkaan lähtevät seuraavat puvut:


Pantsu-Sheryl ei lämpöisiä ylipolvensukkia lukuunottamatta ole ehkä otollisin valinta Turkuun, kun ottaa huomioon etteivät alunperin äitienpäiväviikonlopuksi ennustetut lämpöiset kelit vielä saavukaan Etelä-Suomeen. Halusin kuitenkin selviytyä viikonlopusta mahdollisimman pienellä matkatavaramäärällä, ja Sheryl on yksi kompakteimmista puvuistani. Kaiken kukkuraksi edellinen käyttökerta taisi olla jo joskus vuoden 2011 puolella. Koska Sherylin vanhat pöksyt ovat kuitenkin lähes hajoamispisteessä, päivityksenä päädyin väsäämään galaktiselle keijulle uudet shortsit jämäkämmästä neuloskankaasta. Tulipahan viimein opittua saumurin langoituksen salat... Sheryl nähdään Cosvisionissa lauantaina, ja mikä parasta, sain suostuteltua kainalooni ehkä jonkun ihanimman Rankan. ;-;


Sunnuntain ysärinostalgia-annoksen tarjoaa Neon Genesis Evangelionin Ritsuko. Peruukin pientä viilausta ja sukkahousuostoksia lukuunottamatta tämäkin puku on käyttövalmis! Eeppistä NGE-shoottia saadaan vielä odotella tovinen (hei tyypit koska järkätään sellainen?), mutta ihan ypöyksin ei tämä tiedetäti onneksi Turussa jää, kun Ninnu lupautui Shinjiksi.

Kesäconeihin olisi suunnitteilla puku jos toinenkin, joten yritän ehtiä kirjoittelemaan näistä projekteista blogin puolella lähitulevaisuudessa. Nähdään Cosvisionissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on kivoja! <3