sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Lähtö

Näin blogin ensimmäisessä merkinnässä täytyy myöntää, etten oikeastaan osaa kirjoittaa introja. En ehkä siis yritä kirjoittaa mitään kovin syvällistä.

Bloggaus ei ole allekirjoittaneelle ns. "uusi juttu", vaikka hassua kyllä, tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta kun olen päättänyt aloittaa suomenkielisen blogin. Tutustuin alkujaan bloggauksen ihmeelliseen maailmaan joskus vuoden 2000 alkupuolella, ja tuosta lähtien on tultu kirjoiteltua kaikenlaisista arkipäivään liittyvistä asioista. Aivan ensimmäinen blogini oli julkinen ja houstattu (!), mutta sittemmin olen jämähtänyt kirjoittamaan ei-julkisia merkintöjä Livejournaliin. Viime aikoina merkintöjä on tosin syntynyt aika harvakseltaan, ja LJ:n käyttö on muutenkin vähentynyt kaveripiirissä.

Niin sanotusta "oikeasta elämästä" en luultavasti jaksa erityisemmin vaahdota, mutta luovat harrastukset ovat parin viime vuoden aikana tulleet enemmän ja enemmän osaksi arkielämää. Täten tämä blogi toimii lähinnä "kaiken luovan asian outlettinä". Säännöllistä päivittelyä en valitettavasti pysty lupaamaan (opinnot alkoivat viime maanantaina ja heti napsahti yksi harkkatyö lyhyellä varoitusajalla), mutta katsotaan, miten asiat kehittyvät.

Näin alkuun kaksi kuvaa, hop!


Ensimmäinen koruyritelmä. Kierrätyshelmet on hankittu Kaapelilla elokuussa pidetyiltä käsityömessuilta.


 Mikä se on?

6 kommenttia:

  1. Tää on niin kivaa kun alotit blogin kirjoittamisen! Et tiäkkää miten iloinen oon!

    Toi koru näyttää ihanalta! Mulla menis hermot noiden helmien pujottelun kanssa, mutta tulokset näköjään puhuisivat puolestaan. :D

    Mutta tosiaan, valaise mikä tuo violetti "satiinikasa" on, tai se jää vaivaamaan mun päätäni. :D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Vastaavasti myös sun kuulumisista on hauska päästä lukemaan. :)

    Tuo koru oli itse asiassa tosi simppeli tehdä, vaikken ollut koskaan aikaisemmin hääräillyt vastaavanlaisten projektien kanssa. Helmien pujottelu on terapeuttista hommaa, varsinkin jos käyttää metallivaieria. ^^ Yhden läpinäkyvän helmen tosin onnistuin tiputtamaan taidokkaasti lattialle enkä ole kyseistä helmeä sittemmin nähnyt. Onneksi olin ostanut noita värittömiä lasihelmiä suurehkon pussin. Vaaleita lasihelmiä ei olisikaan ollut varaa tiputella, koska niitä oli 30 kpl ja kaikki meni.

    Vai kasa? Nyyh, loukkaannun! No ei. XD Jos mainitsen merirosvoteeman, niin se on luultavasti tarpeeksi hyvä vihje?

    VastaaPoista
  3. Hehe. Voi ei helmi parka. Kaipa se joskus ilmestyy yllättäen, tai sitten se on mennyt imuriin. Aika hyvin kun sait kaikki sopivasti menemään. :D

    Anteeksi! XDDD ONKO SE SIIS SE MIKSI SITÄ LUULEN?! Joo nyt en malta odottaa lopputulosta. *___*

    VastaaPoista
  4. Näin on!

    Yup yup. ^_^ Tuo kasa ei ole tosin muuttunut miksikään sitten viime kerran kun istuin projektin ääressä. Eikä tilanne ole varmaan muuttumaan päin aivan tässä lähiaikoina, mutta on hyvä aloittaa ajoissa, eikös? Loppujen lopuksi tuo paitapusero on suht helppo toteuttaa, kun vertaa esimerkiksi päällystakkiin. Se takki on nimittäin aikamoinen sillisalaatti, joka imee muistaakseni noin viittä, kuutta eri kangasta. Yhden sopivan olen löytänyt. o_O

    VastaaPoista
  5. No on! Munkin pitäisi aloittaa jo jossain vaiheessa mun Golden Queen, mutta näitä meidän projekteja vaan kasaantuu aika tavalla eikä enää meinaa muistaa mitä piti tehdä. :D Olen kyllä löytänyt jo pieniä koristejuttuja siihen.
    5-6 ERI KANGASTA!? Onnea niiden etsimisen kanssa. En tiedä tiedätkö tästä sivusta http://www.cheapfabrics.co.uk/thestore/index.php mutta siellä on aika paljon kaikkea jänskää ja erikoista kangasta!

    VastaaPoista
  6. No, koska ryhmä on tosiaan alustavasti suunniteltu vasta parin vuoden päähän, niin ei pitäisi olla aihetta paniikkiin. Galaxian puku on haastava, mutta luulen, että selviydyt urakasta kunnialla. :)

    Kiitos, onnea siinä hommassa tarvitaankin! Suurin ongelma lienee takin ns. "pääkangas", jota on selkäpuolen lisäksi myös takin etuosassa (näkyy tässä kuvassa: http://img21.imageshack.us/img21/8950/ndvd061.jpg). Kyseinen kangas on niin uniikki että olen jo käytännössä menettänyt toivoni identtisen kankaan löytymisen suhteen. Ellen rupea kikkailemaan glitter-maalien tai vastaavanlaisten kanssa, niin otan todennäköisesti taiteilijan vapaudet kankaan suhteen.

    Kiitos linkistä! Pitää tutustua tarkemmin valikoimaan. Hinnat eivät todellakaan huimaa päätä. :)

    VastaaPoista

Kommentit on kivoja! <3