lauantai 16. maaliskuuta 2013

Desucon Frostbite 2013: sunnuntai (Ritsuko)

Kirjoitellessani pari viikkoa takaperin loppuvuoden cosplay-suunnitelmista en olisi uskonut, että lista kokisi muutoksia jo tässä vaiheessa ennen kesän con-kauden käynnistymistä. Vain niinhän siinä kävi, että Niksu innosti lisäämään vielä yhden hahmon kesän pukulistalle, ja kävin eilen nappaamassa Vantaan Tammiston Eurokankaasta suurimman osan asun vaatimista kankaita. Ai minutko on muka helppo puhua mukaan kivoihin ryhmiin? :'D Vaan ei se mitään, meidän suunnittelema miniryhmä Animeconiin, kuten myös yksi tämänpäiväinen juttu, puhalsivat mukavasti innostuksen tuulta pukuprojekteihin. Mutta näistä enemmän tuonnempana!

Sain viime viikolla käsiini kasan kuvia Frostbiten sunnuntaina pitämästämme NGE-kuvaussessiosta, joten tuntuu luontevalta aloittaa Frostbiten pukujen purkaminen Ritsukosta.

Ritsuko... mitä voin sanoa? Tämä projekti koostui monesta "ensimmäisestä". Esimerkiksi Ritsukon paitaa varten värjäsin ensimmäistä kertaa kangasta (jos Frosti-lauantain pukuun kuuluvia sukkia ei lasketa). Ompelin ensimmäistä kertaa cosplay:ta varten vaatekappaleen siten, että sitä kehtaisi käyttää myös arkikäytössä (Ritsukon hame onnistui mielestäni tosi kivasti!). Myös ensimmäistä kertaa ikinä ostin pukua varten valmiin vaatekappaleen, jota muokkasin hahmolle uskollisemmaksi. Edelliseen kohtaan liittyen ompelin myös ensimmäistä kertaa "upotetut" taskut, jollaiset Ritsukon labratakissa on. Viimeisenä muttei vähäisimpänä: pukuilin hahmoa, joka on itseäni vanhempi.

Se Ritsukosta. Puku oli ihan ylimukava päällä ja hurmaavien NGE-ryhmäläisten seura jätti hymyn suulle päiväkausiksi. Otetaan uusiksi, pian!

Alle on dumpattu satoa sunnuntain kuvasatoa sekä kuvauspalvelun että oman kuvaussessiomme puolelta. Kuvauspalvelun ulkopuolella meitä kuvasi Tomu. Suurkiitos!

NGE-possemme kokonaisuudessaan:
Kaworu Nagisa - rochun
Misato Katsuragi - Ryzz
Pen Pen - Pen (nikki?)
Rei Ayanami - riko
Ritsuko Akagi - mviolet (minä)
Shinji Ikari - Ninnu



On ne vaan niin lutuisia. ;____; Kyuu Eturautille kiitos kuvasta!


Kyuu Eturautti kuvasi tämänkin.


Photoshoppailin pitkästä aikaa värien kanssa.


Ylinätti Ansku Reinä. ;-;


Sen perusteella, mitä kulissien takana tapahtui sunnuntaina, niin on aika uskomatonta, että saatiin aikaan näinkin asiallinen kuva.


Tädit toruu. Tsot, tsot!


NGE-kääpät tauolla.


Luultavasti lempparikuvani "asiallisista" shoottikuvista! Ps. Tupakka on tupakkiämpäristä pöllitty proppi. :D


Sitten herkullisimpaan osaan päivityksestä, eli derppi-kuviin! Tässä on vain kourallinen...


Meidän testikuvat olivat vähän tällaisia...


Mulla ei ole hajuakaan, mitä tämän kuvan ottamisen aikana on tekeillä. Varmasti jotan hyvin diippiä...


Uu jee!


Eturivissä on meneillään... jotain. Ja ilmeeni on sen mukainen.


Kaworu on niin neiti. :'D


Ei, me ei vaan osata.


Tämä olisi varmaan muuten ihan hieno kuva, jos olisin muistanut proppini. Tulos? Näytän siltä, että haluan kärtsätä tukkaani.


On todella helppoa olla edustava ja cool, kun muut ryhmästä yrittää naurattaa minkä kerkeää!

Ensi kertaan!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ompeluksia ja neulomuksia

Viime viikolla muun muassa...


... shoppailin kankaita ja muita materiaaleja tulevaa ompeluprojektia varten. Kankaat ovat EK:sta, muut tilpehöörit HobbyPointista.


... viimeistelin kaulurin, jonka olin aloittanut alkuvuodesta 2011. Siis kaksi vuotta sitten, tajutonta! (Huomaa muuten tämänhetkinen lempparipaitani - fangirl much? ^_~)


... ompelin viimein veljen tyynynpäälliset vitkuteltuani ensin projektin aloitusta kuukausitolkulla. Eikä näiden kahden parissa vierähtänyt kuin pari tuntia!

Mitäpä noista ensimmäisessä kuvassa esiintyneistä ompelutarvikkeista sitten valmistui?


Kännypussukka uudelle puhelimelleni! Sain viimein itseäni niskasta kiinni ja hankin uuden kännykän vanhan reistaavan kapulani tilalle. Puhelimen hinta kyllä kirpaisi, mutta jo viikon omistajuuden jälkeen olen aivan ihastunut tähän söpöläiseen. Punaisen värin perusteella joku teistä saattoi arvata, että kyseessä on Nokian Lumia (malli 820.)

Sellaista käsityörintamalta tällä kertaa! Ellei lisää Frosti-viikonlopun kuvia tupsahda nettiin lähiaikoina, niin saatan päivittää seuraavan kerran uusimman cosplay-projektin tiimoilta. Kun tajusin, miten vähän aikaa kesä-Desun oikeasti enää on, niin olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt konkreettisia asioita kaverin ja minun kimppaprojektin eteen. Tänään sain lisäpistoksen inspistä, koska kuulin ex-esimieheltäni, että saattaisin päästä uuden sijaisuuden siivin taas vanhoihin hommiin samaan ihanaan tiimiin! (On totta, että viime sijaisuuden jälkeen toivoin työllistyväni pidempiaikaisiin hommiin, mutta toisaalta talouden nykytilanteessa osaan olla tästä mahdollisuudesta kiitollinen. Ja toisaalta, eihän sijaisuus estäisi hakea ohessa muita töitä.) Mahdollinen sijaisuus alkaisi toukokuun alusta, joten tämä antaisi loistavan tilaisuuden saada kesäpuvut kuosiin hyvissä ajoin! Sormet ja varpaat ristiin...

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Loppuvuoden cosplay-suunnitelmat ja ripaus unelmia

Frosti-viikonlopun kuvasaldoa odotellessa on hyvä hetki suunnata katse tulevaan ja käydä läpi kuluvan vuoden pukusuunnitelmia! Sekä muita ihanuuksia, jotka mielisin toteuttaa jossain vaiheessa. Olen jakanut puvut kolmeen kategoriaan: varmoihin uusiin vuoden 2013 pukuihin (1), uusittaviin pukuihin (2) sekä pukuihin, jotka himottaisivat just nyt mutta joiden toteutuminen saa todennäköisesti odottaa vuoteen 2014 tai myöhemmäksi (3).

1) Varmat uudet puvut

Monelle cosplayn parissa puuhastelevalle kaverilleni on tuskin jäänyt vuosien varrella epäselväksi, että olen hidas ompelija. Kyse ei ole niinkään laiskuudesta, vaan siitä, että pyrin tekemään jokaisen puvun niin hyvin, että sitä ei tarvitsisi tuunata jälkikäteen. (Luonnollisesti tämä toteutuu vain ani harvoin, mutta toisaalta puvun fiksailu ei tunnu ihan kamalalta nakilta, kun asua ei tarvitse purkaa aivan alkutekijöihinsä.) Siksi varmojen uusien pukujen listaan ei mahdu kovin monta pukua. Toisaalta koska näiden kolmen uuden tulokkaan joukkoon mahtuu mm. cosplay-historiani toistaiseksi monimutkaisin asu ja koska sain toissaviikon talvi-Desuun valmiiksi kaksi uutta pukua, ei vuoden saldo ole itseasiassa kovinkaan huono.

Päätös listan ensimmäisestä puvusta juontaa juurensa vuoden 2010 kesään. Olimme puhuneet kaveriporukassa jo vuoden ajan ison Sailor Moon -pahispossen toteuttamisesta, mutta en vielä toistaiseksi ollut onnistunut päättämään omaa hahmoani. Yhtä musikaalien pahista olin himonnut jo pidemmän aikaa, mutta ao. puvun toteutus oli tuolloin (ja toistaiseksi yhä on) kaatunut materiaalien saatavuuteen liittyviin ongelmiin. Yksi kaveri ehdotti tuolloin, että koska muistutamme ruumiinrakenteeltamme toisiamme aika paljon, tehtäisiinkö paricossi?

No, pahisköörimme on kutistunut radikaalisti sitten vuoden 2010, mutta tämä kaverin ehdottama paricossi pääsee viimein toteutukseen tänä kesänä! Kyseessä on lempparikauteni (S eli 3. kauden) Witches 5 -noitajoukon vahvin, Cyprine, sekä hänen toinen puoliskonsa Ptilol. Pukujen on tarkoitus valmistua kesäkuun Desuconiin.


Cyprine (kaverin hahmo) on kuvan sininen noita-akka ja Ptilol (minä) punainen. Olen luvannut kaavoittaa mekot sekä tehtailla peruukit, kun taas kaveri perehtyy lähemmin proppien (mm. keppien) saloihin. Kuva on napattu täältä.

Aikaavievän projektin vastapainoksi vuoden asujen joukkoon mahtuu myös kevyempi projekti. Amin (Sailor Moon) ykköskauden mekkoon ostin kankaat jo varmaan vuosi takaperin, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt ottaa pukua työn alle. Kuka ties lämpenevät ilmat puhailtaisivat tähän projektiin inspistä! Suunnittelen tätä johonkin kesäconiin - joko Desuconiin tai ehkä sitten heinäkuun Animeconiin.


Kollaasin kuvat alunperin täältä.

Tämän vuoden uusista puvuista kolmas ja viimeinen onkin... niin, mikä? Se jääkin nähtäväksi, njäh!

2) Uusintapuvut

Uusien pukujen ompelun ohella tänä vuonna olisi tarkoitus kierrättää vanhoja pukuja. Vaihtoehtoja olisi luonnolliseti enemmän kuin con-päiviä mahtuu vuodelle... Mutta eniten ehkä kutkuttaisi seuraavat kolme.


Prinsessa Mercury, Sheryl ja Leetah.

Kaikki edellä mainituista puvuista vaatisivat korjailuja ennen conia: Sherylin paidan tahtoisin tehdä kokonaan uusiksi ja samoin Leetahin kengät, kun taas Mercuryn mekko joutuisi aikamoiseen täysremonttiin. Mercury olisi ehkä tulossa kesä-Desuun, jonne Sere olisi mahdollisesti kunnostamassa Prinsessa Serenity -pukunsa. Haltiailun toivoisin puolestaan toteutuvan heinäkuun lopussa Ropeconissa mahdollisimman suurella EQ-possella. Sheryl taas... mihin coniin hänet pakkaisi? Ehkä Kuopion Animeconiin?

3) Sekalaisia unelmapukuja, jotka toteutuvat luultavasti vuonna 2014 tai myöhemmin

Niin, mitäpä olisi pukuilu ilman kasapäin unelmapukuja? Alle listatut puvut eivät todellakaan muodosta tyhjentävää kattausta, vaan lista pikemminkin kuvaa sitä, mitkä puvut (kohdassa 1 listattujen pukujen lisäksi) inspaavat paljon ja juuri nyt. Ja luonnollisesti lista kasvaa päivä päivältä...


Outlaw Star - Melfina

Melfina on itse asiassa ollut suunnitteilla jo kauan, ja materiaaleja olen haalinut kasaan pikku hiljaa. Jospa tämä projekti viimein toteutuisi loppuvuodesta tai sitten ensi vuonna?


End Breaker! - Hana Putifuru (kuva Zerochanista)

Kaverini Feeniks tutustutti minut muistaakseni viime vuoden puolella "End Breaker!" -korttipelin designeihin. Itse pelistä en tiedä tuon taivaallista, mutta hahmoja pelissä on pilvin pimein - ja ne designit! Valinta oli vaikea, mutta lopulta tämä kermakakku-unelma vei sydämen. Toteutunee vuoden 2014 puolella.


THE iDOLM@STER - Haruka Amami (alkup. kuvat Zerochanista)

Myönnettäköön: olen nykyisin laiska animen katsoja. Viime vuonna taisin saada katsottua vain yhden sarjan alusta loppuun ja kaksi muuta aloitettua sarjaa odottavat vieläkin, että kahlaisin loput jaksot läpi. Mutta siihen ainoaan kokonaan katsomaani sarjaan, THE iDOLM@STER'iin, tykästyinkin sitten toden teolla! Paikoin hömpästä juonesta huolimatta hahmokaarti on ihastuttava ja animaatio (erit. musiikkikohtaukset) hivelee silmää. Sarjan noin tusinasta idolitytsystä lemppariksi nousi ehdottomasti positiivisuutta huokuva Haruka. Sarjassa on kivoja asuja aivan liikaa ja ryhmäily isolla possella olisi ihanaa! (Huom, myös muilla idolitytöillä on nättimyksiä pukuja: yks, kaks, kolme!)


Seirei no Moribito - Balsa Yonsa

Oletko kuullut sarjasta nimeltä Seirei no Moribito? Niin, en minäkään - ennen viime vuotta. Tuolloin isoveljeni kehui tätä parhaaksi ehkä koskaan näkemäkseen anime-sarjaksi, joten pakkohan siihen oli tutustua. No, en ole vielä ehtinyt katsoa sarjasta kovin monta jaksoa, mutta kovasti olen kyllä tykännyt! Sarjan vahva päähahmo Balsa ei ole mitenkään tyypillinen anime-sankaritar, mm. varttuneemman ikänsä johdosta - ehkä juuri siksi häneen oli niin helppo tykästyä.


Final Fantasy XIII - Nora Estheim

Huolimatta siitä, että FF-sarjan roolipelit kuuluvat suosikkipelieni joukkoon, en ole koskaan pukuillut ketään sarjan hahmoa. Miksi niin? Osittain ehkä FF-pukuilijoiden suuresta määrästä Suomessa, osittain ehkä siksi, etten enää parin viime vuoden aikana ole kyennyt samaistumaan itseäni monta vuotta nuorempiin hahmoihin. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että trendiin olisi tulossa muutos. Aloitin pari kuukautta takaperin pelaamaan sarjan 13. osaa uudestaan ja ihastuin palavasti hahmoista epätodennäköisimpään: Hopen mammaan, Nora Estheimiin. Katsotaan toteutuuko Nora jossain vaiheessa vai ei: jos projekti kaatuu johonkin, niin Noran epäloogiseen neulepuseroon, mutta toisaalta Sherylin ylipolvensukkien jälkeen olen himonnut projektia, jossa voisin yhdistää pukuilun ja neulomisen. Projektin onnistuessa toivon saavani seurakseni lutuisen Hopen. (Kyllä, Ansku, katson juuri sinua!)


Game of Thrones - Catelyn Stark

Ei ole mikään salaisuus, että olen viime aikoina hurahtanut täysin G.R.R. Martinin fantasiasarjan "A Song of Ice and Fire" maailmaan. Hahmoista lempparini, Catelyn, jonka ihanat puvut himoittaisivat suuresti, on listan kahden aikaisemman hahmon tavoin hyvä esimerkki siitä, miten hahmomakuni pukuilussa on viime aikoina kehittynyt "aikuisempaan" suuntaan. Tämän vuoden Frostbitessa bongaamani pari muuta GoT-hahmoa (Jon! *___*) vain voimistivat intoa pukuilla Catia. Olisko tässä loistava pukukandidaatti ensi talveksi...?

***

Huhhuh, eiköhän siinä ollut tarpeeksi pukusuunnitelmia yhdelle päivitykselle. Olen itse asiassa aikeissa työstää paria ompeluprojektia tänä viikonloppuna, joskin kumpikaan niistä ei liity pukuiluun... Ehkäpä kirjoittelen niistä ensi kerralla. :)

Mukavaa viikonloppua!